Kartingrata

KartingrataHaasteellinen 1007 metriä pitkä rata Etelä-Suomessa. Radalle tehtiin hieman muutoksia vuoden 2011 lopulla, kun motopojat lisäsivät radalle heidän ajokeilleen sopivan lenkin. Muutos ei vaikuttanut kartingautoilla ajettavaan rataan, mutta mahdollistaa niin kartingin kuin motojenkin viihtyvyyden alueella!

Alueelle on suunniteltu lisää parannuksia, joista osa toteutettiin jo loppusyksyn aikana. Varikko muunmuassa siirtyi lähemmäksi kahviota, joten harrastajien on helppo piipahtaa ajon välissä myös virkistäytymässä. Keväällä olisi tarkoitus tehdä lapsille leikkipuisto, jotta myös perheen pienimmät saisivat päivän kulumaan viihtyisästi.

Kauden alussa radalle asennetaan ajanottojärjestelmä. Harrastajat saavat siis halutessaan itselleen kierrosaikoja paperille.

Kevät tuo myös uudenlaisen ajoaikataulun radalle. Kauden alkaessa radalla vuorottelevat kartingautot ja motot päivän aikana, noin 15 minuutin vuoroin. Tarkemmin aikataulusta, ohjeista ja hinnoista lähempänä kevättä.